lauantai 25. lokakuuta 2014

Yöllinen keskustelu

Tapahtui pimeässä, peiton alla, tiukasti lusikassa juuri ennen nukahtamista.

- Milloin viimeksi laukesit? Herra kuiskaa niskaani ja värähdän hiukan. Olen juuri aiemmin tarkistanut asian kalenterista ja vastaan miettimättä: 1.10.
- Siitähän tulee kolme viikkoa jo. Niin tulee...
- Olisiko ensi viikonloppuna taas aika laueta? En vastaa mitään, asia ei ole minun ole päätettävissäni.
- Mutta eihän nartun tarvitsekaan laueta aina. Ei tarvitsekaan... Enkä haluakaan, haluan pysyä kiimassa, odottaen orgasmia, palvellen auliisti ja aina valmiina. Kyöhnään peppuani herraa vasten silmät kiinni, koko ajan kiihottuen puheesta ja matalasta äänestä korvani juuressa.
- Sähän tiedät, kuinka paljon tykkään susta kiimasena, puutteessa olevana. Tiedän, todella hyvin tiedän...
-  Oikein hyvä narttu voisi saada luvan pyytää olla ilman. Itse pyytäisin, osaisinko, pystyisinkö... Ajatus kiihottaa suunnattomasti, haluan pystyä pyytämään ja olla ilman, se tuntuu oikealta.
- Ja todella hyvä narttu saattaisi jopa saada mitä pyytää. Mmh... Vikisen, tärisen, huohotan vasten herraa, putoan lujaa omiin maailmoihin, vastailen harvakseltaan, pystyn vain voihkimaan ja myöntymään kaikkeen.
- Sä olet sellainen pikkuhuora, joka palvelee mielellään. Niin... Käännyn suutelemaan herran kaulaa, hamuan puoliksi tajuissani käsilläni parempaa otetta vahvoista käsivarsista, koskettelen kaikkialle.
- Kyrvänimijä, pikkuhuora, narttu. Joo, niin olen... En saa sanottua enää mitään, rumat sanat lämpimästi korvaan kuiskattuna pudottavat minut ajasta ikuisuuteen.
- Voisitkin itse pyytää, ettet saa laueta. Vaikka koko loppuvuotena? Tietenkin, tottakai, en halua, ei minun tarvitse laueta. Ajatukseni sumenee enkä saa voihkinnaltani suustani sanaa ulos.
- Mutta vain jos itse haluat. Haluan, haluan, ehdottomasti haluan!
- Se tekisi minut iloiseksi. Haluan pyytää. Haluan yrittää. Mitä vain sinun takiasi.
- Mutta vain jos itse haluat. Vien sinut aivan lähelle ja kiellän tulemisen. Voi luoja, kyllä, kyllä, kyllä! Pyörin kiinni herrassa, käteni ovat kaikkialla, huohotan, voihkin, haluan.
- Nyt rauhoitu. Nukkumaanmenoaika. Voih, yritän kovasti rauhoittua. Herra silittää päätäni ja hitaasti kiihkeä liikkeeni loppuu, hengittelen rauhallisemmin, palailen itsekseni.
- Muistatko nyt kaiken?
- Muistan, melko varmasti. Tiedätkö, oon aivan märkä?
- Tiedän.

Nukahdan hymy kasvoillani herran kainalossa.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Takaisin kuplassa

Menneinä viikkoina alistuminen on ollut työlästä, vaikeaa, suorastaan onnetonta. Asia on harmittanut enemmän minua kuin herraa, olen ollut turhautunut, tuskastunut, suorastaan onneton. Paljon olemme tästä keskustelleet, kokeilleet erilaisia lähestymistapoja, piiskaa ja ei piiskaa, kovia otteita ja hellempiä kainalohetkiä. Minkään erityisemmin auttamatta. Samaan aikaan elämässä tapahtui kaikenlaista sulateltavaa ja soviteltavaa, uusia aikataulutuksia ja uuden rytmin oppimista. Jälkiviisaana voi sanoa, että elämä ajoi alistumisen yli ja ohi, en vain ymmärtänyt silloin.

Nyt on suurimmat myrskyt taputeltu kasaan, tasaisempi minä on lähellä ja alistuminen tulee päivä päivältä luontevammaksi. Joku voisi kysyä, miksi se on niin tärkeää? Miksi alistua, jos kaikki siihen viittaava tuntuu pahalta? Minulle vastaus on helppo ja yksinkertainen. Alistuessani oloni on turvallisempi, mieleni tyynempi ja olen aikaansaavampi, tuottavampi. Olen zen.

Ja oikeasti olen ihan koukussa ääritunteisiin, siihen kun maailma ympäriltä kadottaa ääriviivansa. Siihen kun kipu on enemmän nautintoa kuin kipua. Siihen etten erota mihin lopun ja mistä herra alkaa. Hellyyden tunteisiin herraa kohtaan, kun hän satuttamisen jälkeen vetää kainaloonsa ja silittää. Parhaimmillaan alistuminen on päihdyttävää, voimaannuttavaa ja ah, niin ihanaa.

Temppu ja miten se tehtiin?
Tarina alkaa jälleen suihkusta. Mitään varoittamatta, kesken peseytymisen, herra ottaa napakasti kurkustani kiinni, painaa vasten seinää, katsoo syvälle silmiini ja käskee runkkaamaan. En ole tehnyt niin aikoihin, mutta aivan automaattisesti vien käteni jalkoväliin ja hyväilen itseäni. Jokin äänenpainossa ja varsinkin tuimassa katseessa saa minut tottelemaan. Suihkun hana jää kivuliaasti selkäni alle, mutten enää välitä. Hengitys kulkee vaivalloisesti herrani otteessa, mutta minä nautin. Pikkuhiljaa, hyvin varovasti putoan omaan tilaani. Sitten hän tukistaa lujasti ja painaa minut polvilleni suihkun valuessa pitkin selkääni. Saan kalun suuhuni, teen parhaani keskittyen hartaasti silmät kiinni. Yhtä äkkiä herra lopettaa, jään odottamaan jotain lisää, kaivaten enemmän. Sitä vastoin, hän painaakin jalallaan pääni lattiaan ja pitää sen siellä. Tilanne yllättää minut ja ennenkuin pääni osuu kaakeleihin, itken onnesta. Tähdet olivat kohdallaan, minä alistuin, herra näytti valtansa ja minulle paikkani. Ilman voimankäyttöä, ilman sanoja, vain yhdellä eleellä tiesin jälleen tarkoitukseni.

Siirrymme olohuoneeseen, mieli hiukan pehmenneenä ilman vastarintaa, jään alasti seisomaan keskelle lattiaa. Suureksi ilokseni valun aivan märkänä pitkin reisiä, ihana asia mikä on ollut hetken kadoksissa. Saan piiskaa, mailaa, pienen rangaistuksen unohtamisesta ja kestän kaiken kivun hyvin ja kohtalaisen helposti. Vielä on matkaa täysillä kivusta nauttimiseen, mutta olen jälleen oikealla tiellä. Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen. Kontatessani lopulta herran jalkojen väliin, hymyilen typertyneesti. Tunnen oloni seksikkäämmäksi kuin aikoihin, kiihotun lisää omasta kiihottuneisuudestani, pelkään valuttavani lattialle lammikon. Hyväilen herraani, heilutan peppuani, keimailen näkymättömälle yleisölle. Ajatukset ihanasti sekaisin, imen kalua kiitollisena, halukkaana palvelemaan.
Olen perillä.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Välinepervoilijat


Koska kaappeihin kurkistelu on kivaa ja uteliaisuus on suuri hyve, paljastamme mekin lelukaappien sisällön muiden bloggareiden tavoin. Lähes poikkeuksetta leikimme herran taloudessa ja sieltä ovat välineet vieneetkin aimo osan säilytystiloista. Yksinasuvan ei tarvitse leluja juurikaan katseilta piilotella, ovi kiinni vaatehuoneesta ja -kaapista ja tavarat ovat näkymättömissä.

Otsikon mukaisesti olemme välinepervoilijoita, ja suhteemme aikana onkin kerääntynyt jos jonkin näköistä lyöntiasetta. Kaikilla on tarkoituksensa ja kaikkia käytetään, mieltymykset vaihtelevat aika ajoin, mutta kaikki saavat olla esillä. Toisilla voi pelotella, joitakin saan palkkioksi. Eri tuntumat ja erilaiset jäljet ovat iso syy, miksi meiltä löytyy monenlaista piiskaa. Esimerkiksi, sydämellä varustettu nahkaläpyskä on arjen kannustin, joka seilaa paikasta paikkaan tarpeen mukaan ohjaten nartun toimia tehokkaammiksi. Suurin osa on yhdessä valittuja, muutamat ovat olleet minulle hyvinkin mieluisia yllätyksiä.






Vaatehuoneen seinällä oli edellisen asukkaan jäljiltä olemassa aivan kuin piiskoja varten tehty teline. Siellä ne kauniisti roikkuvat, helposti lähestyttävinä. Koukusta nopsasti ottaa mukaansa juuri oikean piiskan. Vaatehuoneessa on lisäksi yksi hylly kepeille ja mailoille, joita ei saa roikkumaan.
Oikeassa reunassa roikkuva orjantappurahässäkkä onkin aika ilkeän tuntuinen kapistus, sitä en saa kuin harvakseltaan ja silloinkin täytyy olla syvällä muissa maailmoissa nauttiakseen sen voimasta.







Viereisessä kuvassa kaikki näkyvillä. Puinen maila on herran suosikki, minun vähän vähemmän. Sillä saa tehokkaasti pepun punertamaan ja istumisen seuraaviksi päiviksi kivuliaaksi. Itse pidän kaikista ohuista kepeistä, musta rangaistuspiiska on ikuinen suosikki. Alunperin sillä vain rangaistiin, nykyään toisinaan sitä pyydän. Vie tajun ja jalat alta, ihanaa. Jälkikin on sen mukaista, kauniit viirut jättävää. Vielä olisi etsinnässä jonkinlaisia kumiläpysköitä, sopivia ei vain ole vielä löytynyt.




Alakuvassa erilaisissa koreissa sekalainen lajitelma köyttä, pantoja, kahleita, pyykkipoikia, tappeja, anaalihelmiä, dildoja, vähän kaikkea. Järjestelmällinen puoleni iloitsi suunnattomasti korisäilytyksestä, vietin aika tovin sekatavarakaupan muoviosastolla vertaillen korien kokoa, ulkonäköä ja säilytyskykyä. Jokaiselle pervotavaralle oma laatikkonsa, mahtavaa! 


Olohuoneessa on kaiken tämän lisäksi kaksi pientä koukkua seinässä ja kaksi koukkua katossa. Kaikissa koukuissa olen kerran jos toisenkin roikkunut. Yhteisissä illanistujaisissakaan ei kukaan vieras ole joko huomannut koukkuja tai ovat sitten olleet tarpeeksi hienotunteisia jättääkseen kysymättä niiden tarkoitusta. Tältäkään osin ei siis ole aiheutunut tilannetta, jossa tarvitsisi itseään selitellä.

Kirjahyllyssä levännyt Milo Manara ei ole sen kummempaa vitsinheittoa kirvoittanut, moni on sitäkin uteliaana selaillut. Omasta kirjahyllystäni erotiikkaa en piilottele, hyviä kirjoja annan halukkaille luettavaksi, kunhan ensin olen ne itse hiirenkorville lukenut.

Täytynee tässä vaiheessa tunnustaa, että elämässä ennen herraa, reilu kaksi vuotta sitten, en omistanut edes dildoa. Olin täysin leluneitsyt. Tiesin kaikenlaista olevan tarjolla, mutta ei minulla ollut minkäänlaista mielenkiintoa seksileluihin. Ihmetellen istuin erotiikka-kutsuilla ja hiukan kummastelin toisten halua ostella moisia vempeleitä. Minua ei vain kiinnostanut.  
Sittemmin olen kiinnostunut, ottanut uskaliaita, jopa rohkeita askeleita aikuisten lelumaailmaan ja tutkaillut ihan tosissani, mitä kaikkea voisikaan kokeilla. Ja voi pojat, että olenkin kokeillutkin monenlaista, varsin hyvällä menestyksellä vielä. Ja aion kokeilla ja tutkiskella jatkossakin. 
Elämä on liian lyhyt huonoon seksiin.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Hajatelmia

Yllättäviä hetkiä elämässä tulee aina eteen. Hetkiä, jotka hämmästyttävät itseni. Yksi tälläisistä tapahtui jokin aika sitten kotoisasti uimahallissa. Uimahallin pesutilat ovat pyhiä paikkoja, tasa-arvon tyyssijoita, joissa kukaan ei ole toista parempi. Vanhempien rouvien hatarat askeleet, teinien ujous pyyhkeeseen verhottuna, aikuisen naisen määrätietoinen askel, kaikki sopii samaan tilaan.
Suihkussa seisoessani tavalliseen tapaan silmäilin ohikiitävästi kanssakylpijöitä ja  ensimmäistä kertaa koskaan julkisessa paikassa päässäni heräsi levoton kinkymaailma.

Kaikkialla näkyi neitseellisiä peppuja, vaaleita kannikoita vain odottamassa viiruja, jälkiä, ruhjeita. Tuota peppua kyllä kelpaisi läpsiä paljain käsin ja tuota viirut vain kaunistaisivat. Oih, mitkä pakarat! Ja miten kauniit rinnat! Rinnat kaipasivat köysiä ympärilleen, pystyin näkemään kuinka kauniisti mikäkin pari tissejä asettuisi sidontoihin. Kuinka kädet nousisivat ilmaan tarjoten niitä paremmin esille. Ah, noita olisi kiva vähän piiskata, hellästi sivellä. Pienen hetken verkkokalvoilleni piirtyi erittäin kaunis kuvaelma alastomista naisista ja kaikesta kivasta, mitä heidän kanssaan voisi pesutiloissa tehdä.

Toinnuttuani kuumottavista kuvista, harmikseni jouduin toteamaan kaiken jatkuvan ihan ennallaan, ilman yhtäkään kivuliasta inahdusta tai armon anelua.
Ehkä jonakin kauniina päivänä vielä... Halukkaat saa ilmottautua heti!

                                       
   Voi neitoparkoja...



Uimahalli herätti muitakin ajatuksia. Vaikka kannankin ylpeydellä omat jälkeni, ne ovat kauniita muistoja upeista hetkistä, on kaiken esittelylläkin rajansa. Viivoille piiskattuna en näytä ulkopuolisille kehoani, ei ole tarkoitukseni järkyttää ketään eikä horjuttaa tavallisuuden leimaa. Mustelmat pepussa aina voi selittää urheiluvammoina; lääkärit, hierojat ja fysioterapeutit ovat varmasti kaikenlaista jo nähneetkin. Herra mielellään merkkaa minut ennen tälläisiä tilaisuuksia, mutta sen verran häveliäästi kuitenkin, että vain hiukan punastellen selviän tilanteista.
Häpeän puna poskilla kuumottaen muistan paikkani, aina, kaikkialla.